Sivut

perjantai 20. helmikuuta 2015

Mangosorbettia, konekahvia - ja Tampereen reissu





Tää Dolce Gusto -kahvi maistuu paremmalle mitä mä luulin. Lukuloma on lähteny semihyvin käyntiin ja Tampereen yliopistolla käynti sujui mutkattomasti. Tällä hetkellä oon siis tyytyväinen.

Herätys torstai-aamuna hälytti klo 03:45. Siitä alle tunti niin oltiin jo matkalla kohti Kokkolan rautatieasemaa. Juna lähtikin sitten jo puoli kuudelta aamulla.

Pikkuhiljaa ajatus siitä, että kohta pitäis lähteä, kohta pitäis tietää minne menee, hiipii jokapäiväisiin aatoksiin. Yliopiston tämänvuotinen valintaopas lepää auki pöydällä ja selailen pääsykoepäiviä, kirjoja uudelleen ja uudelleen. Onneks oon kirjannu jo suurimman osan asioista ylös. Pitäis vielä muutama paikka keksiä, minne hakea.

Hiihtoloma ei lukulomalaisen silmissä paina paljoa, mutta oli ihan kiva tulla kotiin ottamaan lepiä. Täälläkin on tietysti kirjat mukana, mutta ainakin tän perjantain aattelin vaan olla. Huomenna saan olla koko päivän kahdestaan kissan kanssa, ja ajattelin syventyä matikkaan.

lukuterveisin
Heli

maanantai 16. helmikuuta 2015

Abielämää




Viime viikko oli yks hujaus. Potkijaiset, penkkarit, abiristeily. Kaikki tuntuu nyt yhdeltä päivältä. Silti on ihan mahtava olo, ylpeä olo meidän omasta porukasta, R12. Tässä vuosikurssissa on ollut sitä jotain. Penkkarinäytelmäkin valmistui meidän osaavissa käsissä, vaikka vielä kolmelta yöllä näyteltiin. Hassut puvut päällä kierrettiin kouluja ja heitettiin karkkia. Olin tosiaan vapaudenpatsas!

Kuva lainattu https://www.facebook.com/perhonjokilaakso?fref=ts
Abiristeilykin tuli risteiltyä, ruoka oli mitä parhainta! Pidettiin toisistamme huolta, se oli tärkeintä :).

Ja nyt alkoi sit kunnolla lukuloma, ja pitäis päästä lukemisen makuun. Tänään tuli luettua 1,5h englantia, huomenna saattaisi olla matikkapäivä! Toivotaan ainakin niin...

kuulumisiin,
Heli