Lähisokeutta

Mun viiminen kesätyöviikko pyörähti käyntiin ja samalla mieleen juolahti etten ole paljoa hiiskunut tämän kesän työpaikastani. Taide Vionojasta.

Taide Vionoja on Ullavassa sijaitseva Veikko Vionojan "taiteilijakoti" - vaikkakin hän on viettänyt täällä Haapalassa lähinnä kesiään. Silti tänne idylliseen ympäristöön on koottu kaunis ja ainutlaatuinen kokoelma Vionojan tuotantoa.

On jotenkin surullista ja joskin ymmärrettävää, ettei paikallisia - meitä, ullavalaisia, Haapalan "kätketty taidehelmi" kiinnosta. Se on aivan liian lähellä. Tänä kesänä olen saanut jututtaa niin Helsingistä kuin Oulusta asti tulleita vierailijoita. Pihapiiriin on tullut evästämään monia pitkän matkan pyöräilijöitä ja ohikulkijoita. Hekin huomaavat Taide Vionojan kyltit, vaikka me näemme ne lähes joka päivä!

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Toivottavasti asia ehtisi muuttua vielä tämän kesän viimeisen näyttelyviikon aikana.

Mun hommaa tuolla Vionojalla on tänä kesänä ollut siis istua tiskin takana ja myydä lippuja. Sen lisäksi olen keittänyt kahvia ja silloin tällöin esitellyt halukkaille pihapiiriä. Erittäin mukavaa hommaa siis!

Lisäksi tietysti huolehdin taidetilojen siisteydestä, ja lakaisen ne joka iltapäivä työvuoron loppupuolella. Taisi olla ihan ensimmäisiä työviikkoja, kun aloitin taas perinteisen lakaisukierroksen näyttelysalien läpi. Olin jo aika hyvällä loppusuoralla, kun ovi kolahti ja naishenkilö astui vielä sisään. Kysyi jos vielä ehtisi tulla. Tottakai laitoin mopin sivuun ja annoin hänen kiertää näyttelyä.

Nainen kertoi, että oli kuvaamataidon opettajana, tosin jo eläkkeellä. Hän kiersi näyttelyn keskittyneesti läpi taulu kerrallaan. Sitten hän palasi luokseni ja kertoi tarinan, kuinka oli itse tavannut taiteilija Vionojan tämän näyttelyssä Helsingissä. Nainen oli vasta nuori kuvataideopiskelija, ja sen verran ujo, ettei uskaltanut käydä jututtamassa taiteilijaa. Vionoja itse oli kuullemma vaikuttanut kuitenkin hyvin maanläheiseltä ja rauhalliselta, vaikka hänen näyttelyään ihailtiin juuri Helsingissä! Hymy naisen kasvoilla kertoi minulle aidosta kunnioituksesta Vionojaa kohtaan.

Vielä tämän viikon ehtii tutustua Taide Vionojaan - tai sitten siirtyy ensi kesään! :)
Heli

Lukeminen on turhaa

Mä oon aina ollu periaatteellinen ihminen. Oon ollu aina sitä mieltä, että lukeminen on laiskojen ja joutilaiden hommaa. Kun kerran on aikaa tuijottaa tunti tolkulla nenä kiinni kirjassa. Niin kuin ei olisi parempaakaan tekemistä.

Oon pitäny aina lukemista vastenmielisenä. Mulle on toitotettu lukemisen tärkeydestä ja siitä, että kirjoittaminen kulkee käsi kädessä lukemisen kanssa - ja pah! Oon suorastaan ylpeilly sillä, etten ole avannutkaan omatoimisesti kirjojen kansia 18 vuoteen. Ellei oo ollu aivan pakko: äidinkielen kursseille tai kielten tunneille. Lukeminen on raivostuttavaa.

Niillä, jotka lukevat, on omat sisäpiirinsä. Jokainen, joka on lukenut Agatha Christietä tai Stephen Kingiä, kuuluu omaan kerhoonsa. Voidaan helposti sulkea muut ulkopuolelle, kun aletaan puhua kirjailijan tyylistä kirjoittaa ja tietyistä "huikean maukkaista" juonenkäänteistä.

Kaikki argumentit lukemisen puolesta olen heti luokitellut liibalaaba-osastolle. "Lukeminen lisää yleissivistystä ja empatiakykyä". Pyh. Lisäksi kaikki kirjat on tylsiä ja aivan liian pitkiä. Kuka voi muka rehellisesti sanoa olleensa niin kirjan lumoissa, että ei voi lopettaa lukemista?

Minä olen. Nyt kesätöissä olen suorastaan ahminut pokkareita (omaan lukutahtiini nähden..). Lukeminen on ihanan helppo tapa kadota johonkin toiseen maailmaan ja jonkun toisen henkilön ajatuksiin. Innostuksessani ostin myös ensimmäistä kertaa itselleni kirjoja! Vaikka kieltämättä lukumateriaali on tällä kertaa kevyempää (meikkausopasta ja hömppäromantiikkaa), uskon, että tässä on uusi alku minun ja lukemisen kanssa.

Oikeastihan lukeminen ei vaadi paljoa aikaa - sitä vain kuluu! Hyvän kirjan parissa muutama tunti kuluu hujauksessa. Varsinkin jos teksti on kevyttä! (Huomasin lukiessani Sofi Oksasen Stalinin lehmiä, että lukutahtini tippui huomattavasti. Teksti on kielttämättä paikoin tosi rankkaa..)

Lukeminen vaatii aikansa ja paikkansa. En ole sellainen ihminen, joka pystyisi lukemaan kirjaa esimerkiksi "joka päivä aina kello kuudesta seitsämään" - vaikka yritinkin tätä keinoa lukiossa äikän kirjaprojektien kohdalla. Kirjalle pitää antaa aikaa tai kunnon alkupotku, että pääsee vauhtiin. Yleensä ensimmäisten sivujen matelemisen jälkeen saan jujusta kiinni ja sen jälkeen lukeminen sujuu.

Oon periaatteiden ihminen, ja musta lukeminen on kivaa. Se myös on antanut mulle taas inspiraatiota kirjoittamiseen. Muita lukemisen inhoajia/rakastajia?

Heli

Rentoutumisesta

Koska oon myös perjantait, lauantait ja sunnuntait töissä, mulle käsite viikonloppu on ainakin tämän kuukauden ajan varsin vieras. Maanantait on mulle niitä vapaapäiviä, jolloin saa nukkua vähän myöhempään ja olla meikkaamatta.

Viikonloppuna olin kuitenkin menoissa mukana, Toholampi Open Airissa ja Kaustisen Folk Music Festivaleilla. Mutta tunne ei ole tietenkään sama kun joutuu lähtemään kotiin siinä vaiheessa kun "juhlat olisivat vasta aluillaan" - ainakin tietylle osalle porukasta.

Tosiaan tänään maanantaina vietin vapaapäivää jälleen Kokkolassa. Kierrettiin nopsaan Eurooppalainen ruokatori, joka olis vaatinut ehdottomasti enemmän aikaa ja paksumman rahapussin. Tällä kertaa mukaan tarttui ainoastaan kaksi isoa kimpaletta aitoa englantilaista toffeeta. Maistiaiset ainakin olivat hyviä! =)

Kun vapaapäiviä on vaan yksi, tuntuu kuin koko viikonlopun tehorentoutumispaketti pitäis mahduttaa yhteen päivään. Ottaa niin sanotusti kaikki ilo irti. Kuitenkin suurin ilo tänään vapaapäivänä taitaa olla se, kun saa käpertyä peittoihin illalla ja avata Mondo-lehden - fiilistellen tulevaa reissua. Ehkä sen vapaapäivän ei tarvikkaan olla kilpajuoksua aikaa vastaan.

Rentouttavia vapaapäiviä teillekin,

Heli

Haaveista totta

Alkukesä on oikeastaan mennyt pitkälti haaveillessa. Olen haaveillut muun muassa uudesta laukusta, uudesta puhelimesta, ulkomaan matkasta, opiskelupaikasta... Se, mikä tekee haaveilusta tällä kertaa erikoista, on se, että haaveet ovat toteutuneet. 

Uusi laukku oli suhteellisen helppo haave toteuttaa. Tarvittiin vain sopiva laukku, ja se löytyi Desigualin mallistosta - ja boozt.com:in alennusmyynneistä. Eli perfect match.

Laukkuun sijoitin kohtuulliset 50 euroa - ja uskon, että se tulee palvelemaan pitkään.

Uusi puhelin tuli kysymykseen, mun "vanha" Samsung Core Plus päätti heittäytyä hankalaksi ja hitaaksi. Jos sähköposti tai tekstiviesti pitää saada auki nopeasti, ei mulla oo aikaa odotella 10 minuuttia. Eikä varsinkaan varttia.

Mietin hartaasti, kuinka ison summan uskallan sijoittaa yhteen älypuhelimeen. Vertailin useita vaihtoehtoja ja lopulta päädyin LG:n vanhaan lippulaivamalliin, G3:n. Olisin muuten ostanut puhelimen Gigantista, mutta systeemi oli varsin haastava - joten siirryin Markantalon asiakkaaksi ja nettikauppatilauksen jälkeen puhelin odotti mua postissa kahden viikon jälkeen. Toimii muuten hyvin!

Mun kesä on muuten pitkä ja työntäyteinen. Siksipä varattiin kaupunkimatka loppukesästä Berliiniin! Mahtavaa, kun on jotain mitä odottaa. Luvassa on 3 päivän tiivis lomapaketti, joten pientä suunnittelua joutuu tekemään etukäteen. Lomakuumetta!

Sitten se ehkä tulevaisuuden kannalta kaikista tärkein. Opiskelupaikka. Tässä ollaan pidetty sormet ja varpaat ristissä, että ovet Tampereen yliopiston toimittajakouluun aukeaisivat. Eivät ainakaan vielä auenneet, mutta sen sijaan suuntaan syksyllä muuttolaatikoideni kanssa Jyväskylään. Matematiikka ja tilastotiede oli mun hakutoivelistalla jumbosijalla, muttei kaikista vähäisimpänä. Aion ottaa ensi vuodesta kaiken irti - kenties vaikka jatkan sillä tiellä sitten loppuun asti.

Tämä kesä on se kesä, jona tein haaveistani suunnitelmia.

Onko teillä jotain haaveita, jotka aiotte toteuttaa?


Heli