Sivut

tiistai 29. joulukuuta 2015

Oi joulukuu









Kuvat kronologisesti ihan vinksin vonksin. Mutta!

1) Käytiin ensi-illassa katsomassa Star Wars. Oli huikea elokuvakokemus. Vaikka nyt vasta tänä syksynä heräsin koko hommaan, kun Fox näytti kaikki 6 elokuvaa peräkkäisinä sunnuntaina.

2) Loma. Ja joulu. Ja joululoma! Tosiaan pääsin jo joulukuun puolesta välistä lomalle, Star Warssien jälkeen taas Keski-Pohjanmaalle. Joulufiilistä ei tarvinut etsiä, ja aatto meni perinteisesti joulupukin kuumalinjan ja maittavan jouluruuan parissa. Käytiin myös pienellä lahjanjakokierroksella. Joulupäivänä olikin sitten perinteinen poikakuoron konsertti.

3) Eilen juhlittiin mun parhaan kaverin synttäreitä. Oli hassunhauskaa. Seuraavaksi sitten suunta kohti uutta vuotta ja sen juhlia - mutta sitä ennen aion nauttia kotona oleilusta ja jääkiekosta.

terveisin Heli