Kylä on hiljainen kuin hautuumaa. Tuntuu melkein laittomalta kulkea omalla pihalla ja räpsiä kuvia näin kylmänä juhannusiltana. Luonto hengittää. Astun keskelle elävää, itsenäistä systeemiä, joka pyrkii eroon minusta. Se rapisee ja kahisee. Minä häiritsen sitä.
Pellolle aukeaa taulu, joka on maalattu harmaan ja sinisen eri sävyillä. Poskipäitä kylmää ja varpaat käpertyvät kylmään, kosteaan nurmikkoon. Niitä pelottaa.
Taivaskin näyttää vähän surulliselta - ehkä sekin halusi lämpimän juhannuksen. Toisaalta kaikella surullisella on kultainen kääntöpuolensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti